Tarpeeksi hyvää vai liian hyvää duunia?

Aloitin pari viikkoa sitten keskustelun sosiaalisessa mediassa ystäväni saamasta palautteesta. Aihe tuli esille, kun tapasimme kaveriporukalla ja yllättäen keskustelu meni työasioihin. Ystäväni kertoi, kuinka hän oli tehnyt samana päivänä kiireelliseksi määritellyn työtehtävän illan ja yön tunteina. Aamulla työtä läpikäydessä esimies totesi: ”Joo, tää on nyt kyllä ihan liian hyvin tehty”. Tässä vaiheessa ystäväni verenpaine nousi tappiin. Tässäkö kiitos, että hän oli jyystänyt kiireelliseksi kuvattua tehtävää yötä myöten? Oliko pitänyt tehdä mahdollisimman huonosti samalla valvomisella? Ehkäpä esimiehen olisi pitänyt alun perin määritellä, mitä tasoa hän työltä odotti? Toisaalta, ystäväni mielestä työtä ei olisi pystynyt muulla tavalla tekemään. Kumpi oli oikeassa, esimies vai ystäväni vai jotain siltä väliltä?  

Somessa aihe ymmärrettävästi aiheutti keskustelua. Erityisesti tuli esille jumittaminen, töiden viivästyminen ja liiallinen perfektionismi. Koska en avannut tarinaa laajemmin, nämä näkemykset varmasti monessa kohti pitävät myös kutinsa. Tuli kuitenkin myös näkemyksiä, joissa kysyttiin, miten liian korkea laatu määritellään ja mikä on liian hyvin tekemistä? Siinäpä tosiaan pohdinnan paikka. Milloin kiire ja nopea tuloksen tavoittelu syö laadusta ja milloin liian korkea laadun tavoittelu syö tuloksesta?

Organisaatio- sekä yksilötasolla olisi hyvä pysähtyä pohtimaan tätä hyvin tekemisen ja aikaansaamisen välistä suhdetta. Jos tulostavoitteet ja työntekijän kokemus tehdä työtään mielekkäästi ovat ristiriidassa, niin ongelmia tulee olemaan ennen pitkää sekä asiakkaan että organisaation päässä. Tällöin myös törmätään nopeasti eettisiin kysymyksiin esimerkiksi hoitotyössä. Samaten on syytä pohtia, milloin liiallinen tehokkuus alkaa näkyä virheinä, jolloin saavutettu näennäinen tehokkuus on nopeasti syöty virheiden korjauksessa.

Hyvän työn tekeminen on myös riippuvainen tehtävästä. Kukapa haluaa operaatioonsa kirurgin, joka on leikkaa ihan kohtalaisesti tai ostaa talon, joka on rakennettu ihan suhteellisen ok (vaikka kivijalan betoni jäikin vähän märäksi…). Asiantuntijatyössä puolestaan on pakko usein tehdä valintoja. Sekin on hyvää työtä, että osaa priorisoida. Osaan työtehtäviä pitää panostaa täysillä, osa puolestaan menee vähemmälläkin ponnistelulla.  

Organisaatioissa ja työyhteisöissä onkin hyvä käydä aika ajoin keskustelua siitä, mitkä ovat työntekemisen resurssit ja odotukset suhteessa työntulokseen. Usein myös hyvin tekeminen lienee enemmän taakaksi yksilölle itselleen, varsinkin jos siihen ei ole mahdollisuuksia.  Sen sijaan huonosti tekeminen ja hutilointi kostautuu nopeasti koko organisaatiolle.