Miksi ihmiset tekevät uramuutoksia?

 

Viimeisten vuosien aikana on puhuttu muun muassa downshiftaamisesta, työn ja työelämän murroksesta, digitalisaatiosta ja polarisaatiosta. Keskustelun sävy ei välttämättä ole ollut positiivinen vaan keskustelussa on korostunut lähinnä työuupumukseen, työn epätasaiseen jakautumiseen, kiireeseen ja työtyytymättömyyteen liittyvät teemat. Samaan aikaan laaja asiantuntijoiden joukko ehdottaa ratkaisuksi työelämän ongelmiin löysäämistä, tuunaamista, kehittymistä ja joustamista. Tämä kiivaana käyvä keskustelu sekä omat työelämän kokemukset johtivat perehtymään työn ja yksilön väliseen liittoon tarkemmin sosiaalipsykologian alaan kuuluvassa pro gradu –tutkielmassani.  

Tutkimuskohteekseni valitsin henkilöitä, jotka ovat tehneet vapaaehtoisen uramuutoksen. Haastatteluihin osallistui 13 henkilöä, joilla kaikilla oli vähintään kymmenen vuoden työkokemus ennen uramuutoksen tekoa. Kaikilla tutkimukseen osallistujalla oli korkeakoulututkinto ja he olivat työskennelleet asiantuntija-, päällikkö- tai johtotehtävissä ennen muutosta. Ikähaarukka oli 30-55-vuotta. Tutkimuksessa tarkasteltiin ihmisten kokemuksia muutosprosessista sekä muutoksen jälkeistä elämää. Metodologisena lähtökohtana tutkimuksessa oli narratiivisuus, jota voidaan kutsua myös kertomuksellisuudeksi.

 

Löysin tutkimuksessa kolme erilaista tarinatyyppiä: pelastautumistarinat, arvotarinat ja itsenäistymistarinat.  

 

  • Pelastautumistarinoiden taustalta löytyi pitkään jatkunutta työtyytymättömyyttä, stressiä sekä uhkaava työssäuupuminen. Haastatellut kokivat muutoksen tekemisen välttämättömyydeksi oman hyvinvointinsa takia.  

 

  • Arvotarinoissa korostuivat vahvat elämänarvot, jotka näkyivät kaikessa tekemisessä. Myös moraaliset ja eettiset tekijät olivat arvotarinoissa vahvasti esillä. Arvotarinoiden yksilöille työ edusti paljon muutakin kuin pelkkää elinkeinoa.

 

  • Itsenäistymistarinoissa puolestaan korostuivat autonomiaan ja yrittäjyyteen liittyvät asiat. Muutos mahdollisti itsenäistymistarinoiden henkilöille ammatillisen itsenäisyyden ja tunteen oman elämän hallinnasta siinä määrin kuin se on mahdollista.  

 

Henkilökohtaisen elämän muutoksen myötä myös työelämän tavoitteet muuttuvat

 

Tutkimukseen osallistuneille ihmisille oli löydettävissä tiettyjä yhdistäviä piirteitä sekä ennen käännekohtaa että käännekohdan jälkeen. Ennen käännekohtaa voi puhua eräänlaisesta havahtumisesta. Usein havahtuminen liittyi johonkin henkilökohtaisen elämän muutokseen kuten omaan tai lähiomaisen sairastumiseen, lapsen syntymään tai avioeroon. Pari haastateltavaa oli myös äärirajoilla oman jaksamisensa kanssa ja he päättivät hypätä pois oravanpyörästä ennen vakavampaa uupumista.

 

Toisena yhdistävänä tekijänä haastatelluille oli kyky reflektoida omaa toimintaansa sekä vahva itsetuntemus. Tutkimukseen osallistuneilla oli varsin realistinen käsitys omasta osaamisestaan ja vahvuuksistaan. Vaikka edellisessä työpaikassa tilanteet olivat olleet välillä olleet hyvinkin vaativia, niin heillä säilyi koko ajan usko omaan asiantuntijuuteen ja mahdollisuuksiin. Tämän voisi kuvitella myös vaikuttavan alttiuteen sairastua työuupumukseen. Niin kauan kuin ihminen uskoo omaan itseensä ja osaamiseensa, on hän jossain määrin työuupumuksen ulottumattomissa.

 

Ihmisiä yhdisti myös asenne, jossa korostui positiivisuus ja usko tulevaisuuteen. Haastatteluista kävi esille, että he kokivat menneen työuransa hyödyllisenä sekä saadun työkokemuksen että syntyneen ihmissuhdeverkostonsa kautta.  Oli jossain määrin yllättävää, että henkilöt eivät missään vaiheessa tuntuneet juurikaan katkeroituneen työelämän vastoinkäymisistään. Päinvastoin, he olivat pystyneet käyttämään näitä kokemuksia hyödykseen joko yrittäjänä tai uuden ammatin opinnoissa.  

 

Tarinat heijastavat myös laajempaa työelämän muutosta

 

Työelämän muutokset heijastuvat myös tutkimuksessa läpikäytyjen tarinoiden kautta. Esille tulivat organisaatioiden jatkuva muutos ja sitä kautta kasvavat vaatimukset myös työntekijälle. Vaihtoehtoina näyttää olevan joko vaatimusten mukaisessa työelämässä pysyminen, joskus jopa oman hyvinvoinnin kustannuksella, tai sitten itsenäisten päätösten tekeminen ja työelämän ottaminen omiin käsiin. Haastateltavat toivat esille kykynsä ja halunsa itsensä jatkuvaan kehittämiseen. Kyse ei ollut siitä, etteivätkö haastatellut olisivat olleet valmiita työelämän vaatimuksiin. Taitoa ja asennetta muutosten tekemiseen näiltä ihmisiltä löytyi roppakaupalla, mutta ehdot ja puitteet muutokselle he halusivat luoda itse.

 

Aineistosta kävi hyvin esille, että yksilön kyky tehdä muutoksia, joustaa tai jopa luoda itselleen työ (yrittäjyys) on yhä tärkeämpää. Usein lähtökohta kuitenkin lienee, että työ ja työelämä muuttuu ja yksilöt muuttuvat sen mukaan. Tutkimukseen osallistuneet käänsivät tämän ajatuksen toisinpäin. Ihminen voi myös olla suostumatta epätyydyttävään työhön ja tehdä itsenäisiä päätöksiä työstään, sen sisällöstä, päämääristä ja tavoitteista.

 

Haastattelujen perusteella voidaan myös päätellä, että nykyistä työelämää vaivaa tietynlainen jakomielitauti. Työntekijöiltä edellytetään jatkuvaa ponnistelua, venymistä, uuden luomista ja yrittäjähenkeä (vaikkakin palkkatyössä). Toisaalta kuitenkin aidot mahdollisuudet tehdä työtä luovasti, päättää itse työtavoista tai työnantajan kyky joustaa erilaisissa elämäntilanteissa tuntuu olevan usein yrityksissä kovin vaivalloista.

 

Muutos kannattaa

 

Haastatteluissa kartoitettiin myös yksilöiden kokemuksia työelämästä ja elämästä ylipäätään tehdyn muutoksen jälkeen. Kaikki haastateltavat kokivat, että muutos oli kannattanut vaikka se oli vaatinut henkisten ponnistusten lisäksi myös paljon taloudellisen epävakauden sietämistä. Mielenkiintoista oli, että taloudelliset tekijät kuitenkin olivat suurimmalle osalle toissijaisia. Enemmän korostuivat työn mielekkyyteen, merkityksellisyyteen ja hallintaan liittyvät asiat. Erityisesti haastateltavat kokivat elämänlaatunsa nousseen huomattavasti muutoksen myötä. Työ on kuitenkin niin suuri tekijä ihmisen elämässä, että se heijastuu kaikkeen.  

 

Muutoksen tekeminen ei kuitenkaan tapahdu tyhjiössä suhteessa yksilön lähiympäristöön tai yhteiskuntaan. Koska tutkimusaineistoni ihmiset olivat kaikki vapaaehtoisen uramuutoksen tehneitä, heitä myös yhdisti tietyt piirteet tai ominaisuudet. Kaikki pystyivät toimimaan varsin joustavasti, he sietivät keskimääräistä paremmin epävarmuutta ja heillä oli vahva itsetuntemus. Lisäksi he saivat ainakin jossain määrin tukea lähiympäristöltään. Muutokset tehdään siis aina jossain viitekehyksessä ja olisi väärin sanoa, että uramuutosten tekeminen olisi helppoa ja vaivatonta. Nämä tarinat kuitenkin osoittavat, että muutosten tekeminen on mahdollista ja niiden tekeminen myös kannattaa.

 

Yritysten näkökulmasta jatkossa joudutaan miettimään yhä enemmän, miten osaavat ja aikaansaavat ihmiset saadaan viihtymään organisaatioissa. Jos työpaikoilla halutaan oikeasti ruokkia luovuutta, innostusta ja oma-aloitteisuutta, joudutaan myös työntekemisen malleja ja johtamista miettimään entistä rohkeammin ja monipuolisemmin.  

 

Linkki graduun tässä